Pitkästä aikaa

Aijai, pitkään aikaan en oo kirjottanu sen lisäks että otin kaiken vanhan pois.. Ei vaan halua selvittää tilannetta, tai sen sanoiksi pukeminen on liian vaikeata/ahdistavaa/blaah. Noh, enivei.
Sain napit kolme viikkoa sitten masennukseen. Cipralex veti silmien mustuaiset lautasen kokosiks, minkä takia vaihdettiin Zoloftiin tällä viikolla. Tuntuu laimeelta ja silleen, eikä päässä tunnu pyörivän mitään. Ellei sitten oikeen kunnolla ajattele asiaa. Se on aika outoa, kun ennen pyöri koko ajan jotain.-.
Tänään on hyvä päivä, mulla oli aamusta asti kivaa. Herääminenkin oli helppoa, eikä eka ajatus ylösnoustessa ollu ketutus. Jei.
Ens viikolla pöpilään äispän kanssa :F Ne lääkäritädit (joita oli viimeks kolme, ennen vaan kaks :O) halus sen välttämättä mukaan. Ne on sitä mieltä että äispän pitää tietää jotain ja kertoa jotain, saa nyt nähdä kuinka käy. Mua ei sinänsä nappaa se että se tulee sinne, mutta eiköhän tädit tiedä paremmin.

Kaverit/ystävät. Niistä ei oikeen kuulu mitään, ankeeta. Kyllä mä ymmärrän että on kiirettä ja silleen, mutta tuntuu että mä oon se joka laittaa kuulumisiaan ja ne sitten (ehkä) vastaa. Eli jos luette tän niin laittakaa mailia tai jotain, mulla on ikävä ystäviä.
Vaasasta kuulin sen verran että se on huonona :/ Huolestuin niistä sen jutuista, mutta enhän mä voi asialle mitään. Ootan vaan että sille käy todella huonosti tai jotain pahaa.
Löysin henkilön menneisyydestä, huippua jutella niin monen vuoden jälkeen ja todeta vielä että tää tyyppi ajattelee. Hienoa. Nyt vaan pitäis laittaa mailia takas, mutta pää tyhjeni inhottavasti kun alotin kirjottamaan. Ei keskittymiskyky riitä vielä tälläseen.

Illalla pitäs mennä treenaamaan, muttei oikeen jaksa kiinnostaa. Vituttaa kun ei saa samoja fiiliksiä niinkuin alkuaikoina. Treeneihin tulee kuitenkin aina lähdettyä, mutta ehkä se on äispän ansiota/syytä. Tiiä missä sitä olis ilman tota koiraystävää. Se pakottaa ainakin jonkun kerran viikossa tekemään jotain. Vielä kun se kiksittäs niinkun ennen. Ehkä tää tästä.