Kulumisia..

Tänään on ollut rankka päivä. Nukuin napeilla melkein kuus h, kunnes heräsin aivan käsittämättömän pimeisiin uniin. Jatkoin unia, jatkoin sairaita unia. Heräsin yhdeltätoista kai, söin lisää tenoxia ja nukuin kolmeen. Menin syömään joulusafkaa päivän ekaksi ateriaksi. Kaikkein oudointa oli se, että aamulla herätessäni olo oli maanisen sekopäinen. Hermostuneen iloinen ja sellainen hehehehehe-olo. Iltapäivällä herätessäni olo oli päinvastainen, paskin mahdollinen. Mikään ei tuntunut miltään, paitsi pohjaton masennus. Se helpotti kuitenkin kun käytiin pikkiksen kanssa koirien kera lenkillä, sillä on aina niin piristävä vaikutus ^^ Ja sitten vielä murulta ihis viesti, tuntui hyvältä.

Hmm. Mitäs muuta..

Olin lekurissa tosiaan, sain kerrottua monta asiaa jotka olisi jo vuos sitten pitänyt kertoa. Uusin pamirespat ja palasin kevyeeseen koukkuun. En enää sekoile, otan vaan tarpeen mukaan että koko ajan on vähän tavaraa veressä ja silleen. Kai tää on jonkunlainen kompromissi, kun en kokonaan ilmankaan pysty olemaan. Tai siis en pysty nukkumaan ilman, ja olo menee maaniseksi kai sen takia.

Olin pari päivää murulla, unohdin pamit himaan ja jouduin nukkumaan stilkoilla. Saatana kahden päivän pöhnät ja lopulta menin ihan hysteeriseksi. Yksinäisyys puhkesi. Itkin varmaan tunnin putkeen sitä kun kaikki kaverit ja ystävät tuntuvat jättäneen. Olen viime aikoina tuntenut oloni erittäin yksinäiseksi ja hylätyksi. Tottakai mulla on muru, mutta entäs ne muut ystävät..? Ne jotka ennen välittivät. Kai se on hyväksyttävä, ettei terveet ihmiset halua sairaan ihmisen seuraa.. Vai miksi muuten he ovat minut hylänneet?