Toivon ymmärrystä

, koska en ole täysin terve. Voin jo paremmin, kiitos lääkkeiden, uuden terapian ja murun, mutta siltikään en ole vielä kunnossa. Paraneminen kestää saman verran kuin sairastuminen, sanotaan. Ja se on pitkä prosessi.

Olen oppinut itsehallintaa varsin paljon, samoin itsetutkiskelua. Huomaan jo miten lääkkeet vaikuttavat ja miten esmes alkoholi ottaa yhteen niiden kanssa. Siksipä juonkin nykyään enää pari lonkeroa enkä enempää, saati sitten liikaa. Itsehallinta on aika vaikeaa, miten työntää ahdistus pois ja hallita sitä.. hankalaa. Mutta se onnistuu nykyisin, eikä minun tarvitse turvautua pameihinkaan enää juurikaan ollenkaan. Koulu lienee ainoa missä en selviä ilman pameja.

Olen paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Olo on varsin tasainen ja hallittu, eikä kierrokset tai masistelu mene överiksi tai siis pahalle tasolle. Haluan elää ja tehdä asioita, vaikkakin aloittaminen on edelleen vaikeata. Jaksan taas vähän innostua koirahommista ja ilmoittauduinkin parille kurssille. Minusta tulee koulutusohjaaja agilityyn ja saan luonnetestiin toimitsijan oikeudet. Khivaa.

Jaksan tukea muita #surumielisillä, kun oma oloni on niinkin loistava kun se sattuu olemaan. Jotenkin vähän nolottaa sanoa, että itse voi hyvin jos sitä kysytään, onhan kanava kuitenkin masentuneille.. En ole kuitenkaan vielä terve, joten koen oikeudekseni asua kanavalla vielä piiitkään.

Ainoa mistä haluaisin valittaa on yksinäisyys. Haluasin löytää uusia ja vanhoja ystäviä, jotka eivät tuomitsisi minua tämän blogin tai sairauteni takia. Olen todella yksinäinen.