Napit kurkussa

Paha olla.

Kisahtelusta. Äispä ja pikkis kisahteli eilen, mulla meinas hajota pää. Tänäänkin äispä käy jotenkin pirun kireenä, eikä mulla kestä pää. Pienet sanaharkat ym on kuitenkin jotakuinkin tavallisia, normaaleja. Ja kun mulla ei ollut aisaan mitään linkkiä.. Silti pää hajoaa ahdistukseen. Tyhmää. Otan asiat aina liian omakohtaisesti. Kaikki on mun syytä, sellanen fiilis aina tulee. Vaikkei kaikki Todellakaan ole mun syytä, koska enhän mä voi koko maailman pahuutta ja vääryyttä saada aikaan :P Ziisus, silti sitä syyttää kaikesta itteänsä.

Yli viikkoon nukkunut muutaman tunnin yöunia enempää. Tuntuukin etten edes tarvitse enempää. Joskus kun ollaan väsyvaiheessa, saatan nukkua yöt ja päivät, aina vaan kun on mahdollista. Mutta nyt tässä kierroksilla käymisessä en nuku kuin sen muutaman tunnin yöllä. Eikä edes väsytä päivällä. On kuitenkin pieni mahdollisuus, että tämä nukkumattomuus johtuisi mielialanapeista, mutta tuskin. Kierrokset alkoivat ennen kuin aloitin uudet kunnolla..Lääketokkura on perseestä, silloin on seuraavanakin päivänä aivan koomassa, väsyttää. Tai siis, niinno.. En tiedä johtuuko tämänaamunen tokkura uninapeista vai onko kierrokset nyt ohi sitten.. Huummh.

Kun sain napit, mulla tuli pakonomainen tarve muistaa ottaa ne ja kynnys niidn nappailuun oli todella matala. Tai siis, en ehkä napannut niitä joka kerta kun teki mieli/oli tarve(?), mutta kuitenkin.. Ajatuksen tasolla olin koukussa. Nyt taas kuvottaa. En halua syödä niitä. Silti pakottaudun vähintääkin ottamaan mielialanapit, uni- ja rauhotusnappeja en enää välttämättä ota vaikka syytä ehkä olisikin. Napeista ei ole ollut mitään kovinkaan merkittävää apua, päinvastoin. Pahat ajatukset ovat ehkä vähän helpottameet, mutta tilalle on tullut vaikka mitä. Jotkut asiat ovat pahentuneet. Usko nappeihin menee, toisaalta.. Miksi niitä määrättäisiin jos ne eivät auttaisi? :P

Haluaisin ehkä sinne kelan tukemaan terapiaan. Se täti siellä missä nyt käyn, on ihan ok. Mutta joku siinä mättää kuitenkin.. Ja se kenkäsetä, se on pelottava. järjellä ajateltuna se on ihan mukava, muttamutta.. pelottavaa. käydä siellä. Hassua, koska polin tädit (jotka vasta mukavia olivatkin ^^) sanoivat että noin voi käydä. Tai että siis en saa lopettaa siellä käymistä vaikka haluaisinkin.. Käyttäydyn kaavan mukaan, minkä kaikki muut tietävät paitsi minä. Minä tajuan vasta jälkeenpäin, kun mulle kerrotaan tai jotain..

Kaikki ihmiset hajoaa, eräskin jota pidin aina järkevimpänä ihmisenä ikin, on nyt osastolla masennuksen kanssa. Hyvä että se saa hoitoa, mutta entäs jos sillekin käy vaan huonommin hoidon alottamisen jälkeen? Tässä ei ole logiikkaa, mutta kuitenkin. Mä olen esmes hoidossa, mutten tunne oloani paremmaksi. Pahemmaksi vaan, tiedostan kaiken selkeämmin. Ehkä sen takia että olen jo melkein hyväksynyt masennuksen ja se on osa jokapäiväistä elämää. En tiiä, aivan sama.