Toivon ymmärrystä

, koska en ole täysin terve. Voin jo paremmin, kiitos lääkkeiden, uuden terapian ja murun, mutta siltikään en ole vielä kunnossa. Paraneminen kestää saman verran kuin sairastuminen, sanotaan. Ja se on pitkä prosessi.

Olen oppinut itsehallintaa varsin paljon, samoin itsetutkiskelua. Huomaan jo miten lääkkeet vaikuttavat ja miten esmes alkoholi ottaa yhteen niiden kanssa. Siksipä juonkin nykyään enää pari lonkeroa enkä enempää, saati sitten liikaa. Itsehallinta on aika vaikeaa, miten työntää ahdistus pois ja hallita sitä.. hankalaa. Mutta se onnistuu nykyisin, eikä minun tarvitse turvautua pameihinkaan enää juurikaan ollenkaan. Koulu lienee ainoa missä en selviä ilman pameja.

Olen paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Olo on varsin tasainen ja hallittu, eikä kierrokset tai masistelu mene överiksi tai siis pahalle tasolle. Haluan elää ja tehdä asioita, vaikkakin aloittaminen on edelleen vaikeata. Jaksan taas vähän innostua koirahommista ja ilmoittauduinkin parille kurssille. Minusta tulee koulutusohjaaja agilityyn ja saan luonnetestiin toimitsijan oikeudet. Khivaa.

Jaksan tukea muita #surumielisillä, kun oma oloni on niinkin loistava kun se sattuu olemaan. Jotenkin vähän nolottaa sanoa, että itse voi hyvin jos sitä kysytään, onhan kanava kuitenkin masentuneille.. En ole kuitenkaan vielä terve, joten koen oikeudekseni asua kanavalla vielä piiitkään.

Ainoa mistä haluaisin valittaa on yksinäisyys. Haluasin löytää uusia ja vanhoja ystäviä, jotka eivät tuomitsisi minua tämän blogin tai sairauteni takia. Olen todella yksinäinen.

Kuuluu hyvää

Taas on parempia hetkiä, saan hommittua itteni liikkeelle jeeejee. Olin maanantaina lekurissa tai siis sillä uudella terapeutilla, se oli ihan jees. Nyt sitten saan psykologin ajan kerran viikkoon, hienoa.
Ekalla kerralla puhuttiin lähinnä kahdesta asiasta, siitä että sosiaaliset tilanteet on toisinaan tosi hankalia (esmes esitelmät jne kouluhommat) ja että tunnen huonoa omaatuntoa siitä että puran kaiken muruun. On siis tosi inhottavaa kun ei ole kuin se yksi ihminen jolle puhua.

Puntillakin olen käynyt, murun kanssa sinnekin uskaltaa. Ihan hauskaa hommaa, paitsi ne reidentappajat >-<

No mut mie meen nyt, alkaa kohta olla nappi- ja nukkuaika. Okemoo.

uudenuutta

Mie olin salilla, ja menin sinne toisenkin kerran. Pidin siitä, kai. Kerrankin hyväksyttyä iytsensä kiduttamista..

Olin tänään lekurilla, sain neljä respaa nappeja :P
Nyt olis kaikkki mitä itsemurhaan tarvitaan ;D
Sain myös uuden terapeutin, pyskologin joka käytti sanaa 'mie'. Ihan mukava tyyppi, tai siltä se ainakin vaikutti.

Ei mulla muuta, jakselkaahan.

Masennusta ja uus juttu

Mie masistelen taas. Mikään ei tunnu miltään ja sillein. On niin paha olla ja ahdistaa ja itkettää ja on vaan niin.. kaikkea pahaa. Sosiaalisten tilanteiden kammoni on pahentunut vanhaan huippuunsa, ahdistaa niin pirusti mennä kouluun ja kaikkialle. Masennuksen syventyessä mulla tulee näitä ihme juttuja, en pysty oikeastaan edes liikkumaan päivän valon aikaan saati sitten muiden keskuudessa.

Meen ti lääkäriin, josko saisin nyt sen pamirespan mitä mulle ei viimeks annettu..

Tänään meinasin kyllä ylittää itteni, menen ekaa kertaa elämässäni kuntosalille. En lähtis ellei se olisi jo sovittu, jotenkin vaan pelottaa mennä sinne muiden ihmisten sekaan.. Pistäkää peukut pystyyn että uskallan, joohan.