Paluu vuodentakaiseen

Aivan, eilen sen tajusin. Ollaan siellä missä oltiin vuosi sitten.

Ensin ollaan pohjalla, sitten yhtäkkiä ihan kikseissä kaikesta mahdollisesta. Pohjalla ollessa ei jaksa muuta kuin nukkua, pelätä ja inhota. Hajoaa päiviinsä, ihmiset käy päälle, tuijottaa pahasti ja niin edelleen.
Kiksitys menee myös överiksi. On vähän maailmanvoittajatunne, kaikki on ahh-niin-huiskeeta. Ei haittaa vaikka kaikki käy päälle, mä irvistän niille :P Siis kiksittää ihan jo sairaalla tavalla. Huh, eipä näitä kerralla pysty selittämään saati edes ite kelaamaan.

Nyt ollaan enivei kiksityksessä. En malta nukkua, teen kaikkea. Keskittymiskykyä ei valitettavasti edes kiksityksissä saa, eli mitää kovin pitkäpinnasta hommaa ei pysty edelleenkään tekemään.. Juoksulenkillekin pääsin.

Kiesus kun nyt on taas hauskaa x.X

Tää menee vaan muille ihmisille hankalaksi tajuta missä mennään. Tai ainakin siltä tuntuu. Että millon on hauskaa ja millon ei, miksi milloinkin silleen kun on..

Uuh, pakko mennä lisää lenkkeilemään, tai tekemään Jotain xD

Tyhmätyhmätuhma

Miksen vaan osaa olla hiljaa, ihan niinkuin ennen? Aiheutan vahinkoa muille jakamalla pahaa oloani. Karkoitan kaikki pois pahoilla ja 'perusteettomilla' ajatuksillani. Anteeksi.

Pelkään lekuriin menoa. Kävi ilmi, että on aikas ihme, etten ole osastolla. Kerroin taas vähän lisää, mitäköhän ne sinne mun papereihin laittaa :F Mä en halua sanoa ääneen niitä kaikkia, ääniä, hahmoja ja tuntemuksia. En halua myöntää että ne on olemassa. Ne ei oo, ei saa olla. Miksei ne lähde pois jos vaan kiellän niitä tulemasta. Huss.

Olen ruma. Ällöttävä. Niin kuvottava että oksettaa. Sääli vaan etten osaa oksentaa. Toisaalta, ehkä se on ihan hyvä. Eipähän ole syömishäiriötä :P Jos siis ei lasketa pahaa oloa jokaisen ruoan jälkeen. Ja unohdetaan se ahmiminenkin ja siitä seuraava syyllisyys.

Täti sanoi pöpilässä tänään, että kiva kun näytän jo pirteämmältä. Joo. Tosi kiva hej. Se ei tiennyt kuinka tuskaa oli mennä suihkuun, kuinka tuskaa oli saada kuteet niskaan ja kamat kasaan. Se ei tajunnut, mutta niin, enhän mä kertonutkaan.

Moni ei tiedä. Äispä ei tiedä, etten nukkunut viime yönä kun pari-kolme tuntia, jonka takia koirat olivat levottomia. Rapistelijasussi :P Pikkis ei tiedä mitään. Osa ystävistä ei tiedä kuinka pahassa ollaan. Treeniseura ei tiedä kun sen, että syön masennusnappeja.

Yritän, yritän ja yritän. Miksei se riitä? Miksei jo jotain tapahdu? Miksi koskaan hyväksyin sen, että tarvitsen apua.


Vittu. Miksi?


En tahdo olla tällainen.

Hyi.

Kaikenlaista sekopäistä

Joulu oli ja meni.
Yksi ilta oli huispeeta, seuraavana jo flip. Sitä seuraavana taas suht ok. Karmeeta ahdistusta ja outoa tunnetilaa. Mä en tahdo tätä. Yritän niin saatanasti ja siltikään se ei tunnu riittävän normaaliin olemiseen.

Mokasin flipatessani, laitoin viestiä ystäville. Paha, paha moka. Ihan turhaan huolestuttaa taas, vittu. Nyt näen yhen huomenna, toivottavasti se ei suuttunut. Pitää heivata puhelin flipatessa pois näkyvistä, ihan niinkun ennenkin. Miksi turhaan huolestuttaa tärkeimpiä?

Vihaan itteäni tekojeni takia, siksi lähtökohtana muidenkin suhtautumiseen on viha. Niiden on pakko suuttua jos kerron mitä tapahtuu. Välttelen aihetta siitä tietävien kanssa, silti se painaa. Tahtoisin niin sanoa monta asiaa, muttei vaan pysty. Tunteeton paska, kaikki luulee niin. Ja niinhän se osaks onkin. Mä haluan vaan nukkua.

Löysin ittestäni lisää kummelluksia. Äänet, ne joita oon pitkään luullut ihan vaan normaaleiks. Puhelin soi, vaikkei soi. Radio laulaa, vaikkei se ole edes päällä. Äänet jäävät kaikumaan päässä. Noh, ehkä näistä ei kannata eteenpäin mainita, onhan ne olleet täällä jo niin pitkään.. Nyt vasta huomaan niiden olevan..

Huomenna pöpilään, kiva täti ilman kenkäsetää (uuh, mikä nimitys xD). Pe olis ystävän syntskät ja vissiin uusvuos. En taida jaksaa viettää uutta vuotta :P Mennään kuitenkin ma-ke risteilemään loistoporukalla \o/ Odotan innolla, ihan huippua ^^

Väsyttää, mutta yritän. Syön kiltisti kenkäsedän määräämät napit ja yritän olla napsimatta bentsoja liikaa. Yritän keskittyä, löytää hyvät ajatukset ja silleen. Se on vaan niin pirun vaikeata :'(

Onneks mulla on muruin. Jaksaa yrittää.

Joulu on taas

Onpas taas pitkä aika edellisestä. Enivei, lyhyesti mitä on tapahtunut: Zoloftit veti elämän ketuiksi ja se vaihdettiin. Lekuri oli tällä kertaa siedettävä, vaikka sillä onkin edelleen ne karmeasti kopisevat kengät. Ja katsekontaktia se yritti ottaa niin lujaa että ahdisti (tavallista enemmän). Laittoi reseptit Aurorixiin ja rauhottavia ahdistukseen (Opamox). Tenoxia olin vetänyt ahdistukseen, mihin lekuri suhtautui aikas neutraalisti. Sanoi vaan että kirjottaa paremmat napit siihen. Nyt neljän päivän Zoloft-tauon jälkeen on ollu ihan kiva olo, päänsärky ja kökkisolo on hävinny aika hyvin. Huomenna aloitan Aurorixit.

Ahdistus. Se on ollut pahempi, niin paha ettei tenttiä pysty tekemään, ostoskeskuksessa olemaan ja sellasta. Kaikki ihmiset käy päälle. Ne tahtoo pahaa, ihan varmasti. Nyt on sitten napit siihenkin, jotenkin vaan en silti ole kauhean innostunut niiden käytöstä.

Joulufiilis, se on jossain. On äärimmäisen tyhjä olo ja tuntuu kuin katselisin kaikkea ulkopuolelta. Muruimman ja ystävien paketteja avatessa tuli kyllä kumma reaktio. Tuli niin vahva fiilis että joku välittää, että oli mahdotonta pidätellä kyyneleitä. Ja mähän en yleensä harrasta nyyhkimistä.. Mutta se oli vissiin aikas puhdistavaa.. Edelleen, päivä päivältä muruin tuntuu tärkeämmältä. Sen avulla jaksaa yrittää, vaikka se onkin niin kovin vaikeaa.

Tänään on ollut paljon aikaansaamista, lähinnä tässä illalla. Tein kaikkea pientä askartelua, huvahuva. Tuntuu hyvältä saada jotain tehtyä pelkän hajoamisen sijasta. Tosin nukuin päivällä, että ei ihan normaalitilassa kuitenkaan olla.. Nyt voisin mennä nukkumaan, huomenna on pakko jaksaa mummille.

Rauhattomuus on taas täällä.

Mun on vaikea olla. Napit käy päähän ja on kauhea olla.

Ehkä asiat ei ookaan menny parempaan suuntaan. Ehkä mä oon vaan kuvitellu ja uskotellu itelleni niin, koska onhan mulla napit. Ja niillähän maailman pitäis pelastua. Mä tahdon vaan nappailla nappeja, koska niillä saa pahan pois. Ainakin periaatteessa.

Ihme ahdistuksia, pelkotiloja ja mitä lieneekään. En tiedä millä sanoilla kuvailisi tätä kaikkea. Tentissä kaikki kävi päälle, oli pakko lähteä. Junassa ihmiset puhuivat keskenään liian lujaa, oli pakko koittaa kestää se. Ambulanssit, flip mii taas x.X Sairasta.

Aamuisin en meinaa päästä sängystä ylös. Tai jos pääsen, menen takaisin nukkumaan. Kotiin tullessani menen nukkumaan, kun en jaksa muutakaan. Näinollen kaikki aika menee nukkumiseen, ainakin jotakuinkin.

Ei vaan jaksais.

Rassea - If you ever

Tuntuu taas

Huij. Ahdistus jotakuinkin ohi, huvahuva.

Tuntuu, tuntuu paljon. Se on komiaa ja siitä itestään jo vetää kiksiä. Sanoin vissiin pöpilässä että elämä tuntuu harmaalta, missä on oransseja hetkiä, vähän niinkun tähtiä taivaalla. Nyt niitä tähtiä on ollu tavallista useammin. Tai ainakin sellanen fiilis on ollu. Ja siis monet asiat tuntuu, tuntuu että joistain asioista välittää, toisin kun ennen. Eiköhän toi nyyskiminenkin oo jo merkki jostain, oli piiitkä aika kun en sitä tehnyt. Ollenkaan. Oli niin turta ettei kyennyt edes niiskuamaan, julmaa sellanen. Tosin se keskiviikon härö oli kyllä edelleen aikas käsittämätöntä. Nojoo, ehkä sekin vielä joskus selkiää :P

Äärimmäinen kiintymys. Uutta mulle. Hienoa silti löytää itestään tollastakin, pidän.

Hemitystä, pidän ^^

Ahdistus.

Ahdistaa.

Muistin juur, että heräsin tossa muutama yö sitten omaan huutooni. En kyllä oo tota tehny piiiitkään aikaan. Unta en kyllä saanut millään päähäni, vaikka kuinka yritin. Paha uni se oli enivei. Nyt takas koomaamaan, vois vaikka siivota.

Jann Wilde - Hold me against the wall

Khivaa ja kaikkea muuta.

Olin taas pöpilässä, jei. Se täti on ihan kiva. Tiistaina näin tutun monen vuoden takaa, huippua oli ^^ Keskiviikkona kaadettiin tonttu Onnelassa, huispeata sekin. Uuh mikä viikko oikeest. Kaikkea kivaa ja outoa on tapahtunu.

Tiistaina kiksitettiin, oli niin huiskeeta nähdä tää tyyppi. Juttu luisti komiasti, aikas outoa sekin, sillä hyvä kun tunnetaan :P

Keskiviikkona tuli läpisurkee olo, minä joka en harrasta kyyneliä, nyyhkin junassa aivan käsittämättömästä syystä. Se oli outoa.

Pahat ajatukset pyörii edelleen päässä, nyt vaan näen niiden mielettömyyden. Kaikki on periaatteessa hyvin, muttei kuitenkaan. Ahdistaa ja väsyttää. Paniikki käy päälle heti kun ei ole piuhoja ja musiikkia esmes junassa mukana. Vihaan ihmisiä jotka tunkee liian lähelle eivätkä osaa olla hiljaa tai tuijottamatta.

Mä myös muuten pidän ihmisistä. Jollain hullulla tavalla joistain ihmisistä vaan pitää. Siis poikkis ja ystävät on ihan oma lukunsa, mutta siis jotkut sellaiset ei-kaikkein-tärkeimmät-ihmiset saa aikaan pidän-tosta - fiiliksen. Hassua. Se pöpiläntäti esmes, se oli mukava. En vaan oikeen osaa selittää miksi. Hölmöä.

Pirteydestä puhuttiin tänään sen tädin kanssa. Olen iloinen/pirteä/energinen/what ever joidenkin ihmisten silmissä. Jooh, näinhän se menee. Se on mun suojakuori, kukaan ei näe kuinka asiat on. Tällä tavoin kuvittelen suojelevani tärkeimpiä. Ei niiden tartte huolehtia mun takia. 'Kaikki on ihan hyvin' Toivottavasti ihmiset ei loukkaannu tosta, se on vaan niin sisäänrakennettu juttu nykyään. Vaikka se olisi valehtelua, niin ei ainakaan tietoista sellasta. Mitä muuta sä oikeesti voit vastata kun joku kysyy mitä kuuluu? Jotain edistystä (?) on tapahtunut, pystyy jo tokasemaan ettei tiedä. Onko se sitten parempi kun toi toinen, en tiedä. Sekavaa. Pitää miettiä lisää.

Tänään väsyttää, pitäis vaan silti jaksaa raahtautua eteenpäin. Aamulla herääminen tuntui täysin mahdottomalta. En päässyt edes suihkuun ennen pöpilänreissua, hyvä kun sain kuteet päälle. Näen Laten ja kenties muitakin tänään, huvahuva. Pitäis vaan nyt jaksaa sinne suihkuun.

Suurlähettiläät - Kukaan ei saa tietää

Unohtelua, mättöä ja hyvää oloa

Uujea, tänään on khivaa ^^ Kisaamaan koiskun kanssa, jänskätys on kivaa :> Muutenkin nyt on jo toista päivää aikas mukava olo. Ahdistus on melkein poissa ja fiilis on vähän noussut. Huvahuva.

Jea, pitäny kirjoittaa jo monta kertaa kaikenlaista, mutta en oo jaksanu/kyennyt..
Unohtelu ensin. Mitä kovemmin jotain yrittää muistaa, sitä varmemmin sen unohtaa. Se on inhottavaa, varsinkin kun usein ne asiat on jotain tärkeätä. Siis lupaan esmes laittaa mailia tärkeästä asiasta, unohdan, enkä hiffaa asiaa kun vasta seuraavana päivänä. Uah oikeesti. Syytä tähän en oo keksiny, enkä oikeen tiedä onko ongelma tullut vasta vai huomaanko sen vasta nyt. Veikkaan jälkimmäistä.

Niin, unohdan myös syödä, se on aikas hassua :P Vaikka olisi nälkä, silti syöminen jää. Syön enää tavan takia, tai sitten joku (lue: äispä) muistuttaa ja vahtii että syön :D Ennen saattoi mättää vaan ihan huvikseenkin, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Ihan mielenkiintoista, nälkä on, muttei tule syötyä. Eiköhän tästä sais aikas helposti pari kesäkiloa poiskin :P

Hyvä olo. Jei ja uuh. Kiitos siitä muruimmalle ^^ Levottomuus ja häseltäminen laimenee heti kun saan olla sen kanssa, tulee hyvä ja rauhallinen olo ^^ Kivaa että tuntuu tältä. Pidän.

Zenkkarit - Tuulensuoja

Flip.

Moke. Olin pöpilässä, onneks se kiva täti oli mukana. Se lekuri oli kusipää ja se sossutätimikäolikaan vaikutti ihan siedettävältä.

Paha olla. Vihaan itteeni ajatusteni ja tekojeni takia. Miksei kaikki voi olla hyvin. En jaksa olla tällänen ja yrittää fiilistää kaikille että edes jotenkin kuositetaan. Voi saatana oikeesti.

Lekurikin kysyi, mikä on olo.. Mitä siihen voi sanoa, kun ei itekään tiedä? Välillä on ihan ok olo ja välillä, niinkun nyt, aivan sietämätön. Silti kaikki on sellasta laimeata, vihaan.

Gary Jules - Mad world

...

Humm. Tänään taas miettii kaikenlaista. Lähinnä viime viikon pöpilänreissusta jäi pyörimään mieleen aitous. Mikä on aitoa tunnetta ja mikä ei? Ei usko että jokin tuntuu siltä, miltä se tuntuu. Muutenkin on koko ajan sellanen fiilis ettei voi uskoa mitään. Tai siis, järki sanoo että kyllä se asia on vaan näin, mutta silti jotenkin se ei vaan mene päähän. Tyhmää.

Tänään tapahtui muuten jotain outoa. Kotiin tultuani iski karmee väsykoomaus, mutta nyt simahdinkin ihan samantien :O Ennen on vaan koomannut silmät katossa ja odottanu että paha menis pois. Nyt nukahdin. Outoa, mutta tavallaan oon tyytyväinen asiaan. Onhan nukkuminen kivuttomampaa kuin koomaaminen. Porukat kotona tiesti rähähti asiasta, ei päiväunia sais nukkua.. Nihpä, enhän mä yleensä oo nukkunukaan. Nojoo, aivan sama.

Tästä päästäänkin yhdentekeväisyyteen. Liian moni asia on yhdentekevä. Nyt sen on huomannut ja se ei ole kivaa. Kun asiat on yhdentekviä, ei niiden eteen tee mitään. Ja siihen vielä yleinen väsy/haluttomuus tehdä mitään, nih kyllähän asiat jää. Hmm. Kyllä silti voisi sanoa asioiden parantuneen. Ainakin elukat jaksaa kiinnostaa taas, ainakin vähän enemmän kuin piiitkään aikaan. Huvahuva. Niin ja turtuneisuus on helpottanut, jotkin asiat tuntuu. Se on välillä aika hämmentävääkin, mutta minkäs teet..

Ainiin, tulevaisuus. On outoa kuunnella jonkun puhuvan tulevaisuudestaan, kun itse en ole sitä kovinkaan pitkälle miettinyt. Tai siis, onhan mulla ne perusjutut päässä, mutta mitään Oikeata ei ole tainnut tulla mieleen. Siis sellaista että oikeesti voisin sanoa haluavani ja mahdollisesti saavuttavani sitten joskus vuosien päästä. Ankeeta. Ehkä mä käsitän tulevaisuuden niinkun pelkästään lähitulevaisuutena. Seuraavaan viikkoon, seuraavaan tapahtumaan. Hmm. Tätä pitää miettiä lisää..

Eilisessä hesarissa oli taas sen nappitädin juttu, sekin mietti aitousongelmaa. Tosin nappien kannalta. Muttajoo, lekurit sanoi että menee aikaa ennen kun napit toimii kunnolla. Nyt mä vaan odotan jotain ihmepelastusta ja hyvää oloa. Tyhmää, koska eihän se ole aitoa hyvää oloa, pelkästään vaan kemiallista sontaa. Toisaalta, haittaako se, koska lekurit sanoi myös että napeilla ei ratkaista mitään. Ne vaan auttaa siinä sivussa, kun terapia on se jonka pitäis oikeasti saada asiat kuosiin.

Nyt nukkumaan. Huominen päivä alkaakin kivasti pöpilänreissulla :> Vähän kyllä uudet tyypit siellä jänskättää, mutta se yks kiva täti tulee mukaan. Kaipa se on ihan ok reissu.