Vitun paskaelämä

Ei tästä tunnu tulevan mitään. En päässyt edes kouluun, kun kävin aamulla oksentamaan. Johtuuko vatsataudista tai eilisen parista Stilnoctista vai mistä, en tiedä. Vituttaa ja itkettää. Kaikki menee päin vittua, karkotan kaikki mulle tärkeät ihmiset elämällä näiden nappien kanssa vittu 24/7.

Koitan jaksaa/pystyä mennä fyskantunneille tänään. Sen jälkeen itikseen ehkäpä. Siis jos kamat pysyy sisällä safkaamisen jälkeen.

Vittu että vitutta olla tämmönen.

Blaahsurkeus

Kaikki flippaa, sitä on ruvennu näkemään kaikissa samaa pahaa mitä itessään on. Siitä taas seuraa syyllisyyttä, koska tuntuu että se paha on minusta lähtöisin. Itsesyytöksiä ja itseinhoa. Vai onko se vaan muiden niin helppo näyttää paha olonsa mun seurassa, koska itse näytän sen melkein aina?

Haluan olla taas yksin. Eristäytyä ja sulkeutua pahaan olooni.

Ainiin, Stilnoctit vissiin vetää silmät taas nappisilmiksi. Sellaset tyhjät lautasen kokoset ulmutukset. Äispä kyttää niitä jatkuvasti, rasittavaa. Tää on taas näitä kotona asumisen ihanuuksia..

Neljättä tuntia Apocalyptican versio Nothing else mattersista :'(

Sain aikaseks!

Jei, pääsin lenkille. Vaikka se vaati paaaljon patistamista, nih pääsin silti. Siitäs saatte idiootit.

Kiva olla, voin olla tyytyväinen itseeni. Edes vähän.

Vaihdoin blogin nimenkin btw, onhan tää enemmän tai vähemmän nappielämää. Mun pitäis kirjottaa ylös pöpilää varten ajatusvirtaa, mutten uskalla. Siellä on liikaa pahaa :/

Se on muuten hassua miten ajatus taipuu minne haluaa, mutta vain joissain asioissa. Toisia ajatuksia taas ei saa päästään pois millään, jotkut jopa vaivaa niin kauan ja pahasti että on pakko toteuttaa ne. Pahat ajatukset taas vaikuttaa kaikkeen, inhottavaa.

En pysty keskittymään edelleenkään. Se on ahdistavaa.

Väsyttää, muttei nukutaväsytä. Edelleen en saa nukuttua, sekin ahdistaa.

Blaah, tulipas lyhyttä ja sekavaa sontaa. Anteeksi kovast :P

Pöpilässä igen

Olin taas siellä, se täti oli aivan nutina :P Siis se vauhkos jostain elämän ihanuudesta vaikka sataa jne. sontaa. Toinen vaan kattoo ja miettii, että sade on mukavin säätila ja että ei oikeesti asiat ole noin. Tyhmä täti, se ei vaan näe kaiken pahuutta.

Luin papereitani, ei mua itseasiassa oikeastaan muu kiinnostanu kun diagnoosi (F32.1) ja kuin paljon ne on musta saanut irti. Aika vähän, muuttus vissiin vähän diagnoosikin jos kaiken tietäisivät..

Sain kotiläksyäkin; yksi ajatus paperille ja lenkille joka päivä. Pitää koittaa.

Surkeena sumussa

Surkeus käy läpi. On äärimmäisen paha olla.

Koulunkäynti menee päin kettua, minkäs teet kun ei jaksa keskittyä saati muista asiaa kahta sekuntia pidempään. Luokassa istuessa sitä miettii, miksi kaikki muut jaksavat innostua aina näistä tehtävistä ja muutenkin. Itse kiljun riemusta (no en siis kilju, vaan olen edes vähän tyytyväinen) kun saan itseni kouluun asti.. Masentavaa. Mitä mä edes teen tuolla tässä kunnossa?

Yksinäisyys. Tuntuu kuin olisin täysin yksin, vaikken edes olisi. Yksinäisyyden tunne on äärimmäisen ahdistava ja surullinen. En voi sille mitään, mutta tuntuu kuin moni ystävä ei enää välitä. Ihan sama, en mäkään välitä, kaikki on yhdentekevää. Mullahan on lääkitys ja kaikkea, eikös kaiken siis edelleenkin pitäisi olla hyvin.

Olen kuin toisessa maailmassa. Vähänkin vieraammat ihmiset tuntuvat ihan kun ne olis jossain verhon takana vaanimassa, osoittelemassa sormella. Niillä on hauskaa kun ne saa tuntea paremmuutta itsessään ja morkata mua kun olen tämmönen sekava surkimus. Ne ei näe sitä pahaa oloa. Osaan vielä edes jotenkin peittää oikean mielialani, vituttaa vaan kun se mitä näytän ulospäin ei aina ole aitoa. Ei mua naurata, ennemmin itkisin. Jos siis pystyisin. Muttako on liian turta tekemään edes sitä.

Tahdon vain.. Niin. Anteeksi, että edes annan sen olla vaihtoehto. Muttajoo, aikas sama, sillä mulla on lupaus jota en aio rikkoa.

Blaah, taidan mennä täältä koululta kotiin. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Pitäisi on julma sana, niin helppo todeta että pitäisi jotain. Kuinka usein sitä kuitenkaan jaksaa mitään? :/

Pitäisipitäisipitäisi, teen kuitenkin sen huonomman vaihtoehdon mukaan. Tuhma.

Huomenna pöpilään sen tädin luo, ei tahdo.

Pöpilästä ja muuta

Niin tosiaan, oli ke pöpilässä. Kotikone ei avaa blogin sivuja, joten ei päässyt purkamaan :/ Varmaan unohtanut kaiken mistä piti kirjoittaa..

Pöpilässä oli karmeeta. Diacorin muuton takia siellä rempattiin ja mulla meinas hajota pää. Sen takia ne vissiin päästi mut vähän etuajassa pois. Sain uudet uninapit, Stilnoctia nyt. Kovaa kamaa ovat, kokeilin ja kaikkea enemmän ja vähemmän hauskaahan niistä tuli.. Aurorixia lekuri kirjotti lisää, olis jopa halunnut nostaa annostusta. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt, koska en saa nukuttua nytkään. Se on hassua miten useamman viikon jälkeen muutaman tunnin yöunet ei haittaa missään. Tai siis, ei nukutaväsytä yhtään niin paljon kuin luulis. Rauhottavia ne ei kirjottaneet lisää, ehkä ihan tarkotuksella.
Se täti oli siellä lekurin kanssa taas. Eipä varmaan kysynyt ollaanko oltu koiranäyttelyissä. Tää taas todistaa niiden typeryyden. Olen tasan kerran maininnut että oltiin näyttelyssä piskin kanssa ja sen jälkeen siitä on joka kerta pitänyt kysyä. Vaikka siis olen tehnyt erittäin selväksi ettei se ole mitenkään oleellisen tärkeää meidän koirapuuhasteluissa o.O Vituttaa.

Saan vissiin koulua varten jonkun 'mukautetun opsin' Jaa. Miten vaan, jos vaan voin jatkaa täällä. Pitää mennä kuulemma terkkarille. En tahtois, 'moke sussi tässä, mua vähän masistaa' :S Kai se on silti pakko mennä.

Syyllisyys on ankeata. Hävettää olla näin huonossa kuosissa ilman ns. kunnon syytä. Muita vaan sattuu mun hajoaminen :/ Haluaisin olla ok.

Ystävät. Ne tuntuu hävinneen jonnekin. Ehkä olen kuormittanut niitä liikaa tai sitten niillä on muuten vaan niin kiire. Ei viittis olla aina se joka ottaa yhteyttä. Enhän edes tiedä enää haluaako ne olla yhteyksissä kun ei niistä omaehtoisesti kuulu pahemmin. Noh, minkäs teet.

Elämä on perseestä.

Korn- No way
Korn- Deep inside

Hurjuuksia ja unettomat yöt

Alotetaan hurjuuksista, maanantain Yhteinen Asia -konsertti oli aikas rokrok. Rasse, kuusysit,him ja ngtv veti komiasti, mutta apocalyptica oli huiskein ^^ Soittivat komioita kipaleita, tosin Nothing else matteria ei olis ehkä tarvinnu :'( Rassekin olis kyllä tosin voinu vetää jotain muutakin kuin niitä hittejä, vaikka borderlinessi oli huva siihen väliin ^^
Pitää kyllä fiilistellä tui vielä telkusta..Darude oli ihan ok, eipä tullu pahemmin sitä kuunneltua :P

Kolmeen-neljään viikkoon nukkunu. Muutaman tunnin yöunia, ja pari napeilla nukuttua. Ei huva :/ Rauhottavilla oli pakko pelata eka kouluviikko loman jälkeen. Ei vaan pää pysy koossa ilman. Nyt jo pari päivää sinnitellyt ilman niitä, junassa edelleen tekee tiukinta :( Onneks piuhat on keksitty, saa uppoutua omaan maailmaan musiikin turruttaessa korvat rikki. Uuh.


Tänään vihdoin pöpilään. Tavallaan en tahtoisi mennä, tavallaan taas olisin halunnut käydä siellä jo aikoja sitten.. Pääsenhän mä toki päivystykseen, muttako ei nyt olla niiiin huonossa kuosissa että sitä kokisin tarviivani o.O Vielä kun jaksais jonkun aikaa nuita tympeitä urpoja, josko sitten pääsis sinne kelan tukemaan.. Ja vielä jos sais oikeenlaiset napit, sellaset jotka toimiskin :(


Väsyttää. Henkisesti ja fyysisesti. Onneks muruin auttaa edelleen jaksamaan. Kiinnyn koko ajan lujempaa ja lujempaa.. ^^

Jatkan jahka palaan pöpilästä..


Rasse - Not like other girls

Pompompam

Koulun aloittaminen taas oli tuskaa. Ei meinannu taaskaan sängystä ylös päästä ja ahdistukset oli kauheita. Nappia meni, jonka takia kauhea kooma. Tiistaina pienemmällä annoksella, lopputuloksena semikooma.. :P Tänään vedin kahvia kans, nyt on aika hyvä meno. Pystyy keskittymään kun ei pelkästään ahdista, eikä koomakaan ole paha..

Eilen nukuin. Tulin koulusta viiden jälkeen, safkasin ja menin nukkumaan. Ehkä kymmenen tuntia tuli nukuttua. Uah. Vieläkin väsyttää :/ Ehkä koitan tänään hoitaa kouluhommia ja mennä taas suosiolla aikaisin nuksumaan.

Paha olo. Se tuli taas, tosin jo su-iltana. Nyt tällä hetkellä se on siedettävä, ehkä kuitenkin normaalia pahempi :/ Väsyttää henkisesti. Epätoivoa ja vihaa, kaikki on toivotonta.

Kärähtelee ja näähmitään

Uus juttu, mistä ehkä pitäis pöpilässä puhua on kärähtely. Siis ensin ahdistaa jokin (pikku)juttu, ja sitten kisahtaa. Hermostuttaa ja vituttaa kun joku asia ei mene niinkuin pitäis. Eikä tähän tarvita edes mitään isoa juttua, riittää kun esmes pullosta en saa etikettejä irti x.X Toi vois kyllä mennä normaalin malttamattomuuden piikkiin, muttako kärähtely(kin) menee yli. Ahdistus iskee, jos sitä siksi voi sanoa. Hengitys käy hankalaks ja tekis mieli vaan huutaa tai heittää jotain seinään.. Muthej, ehkä sovitaan vaan että toi on normaalia.

Näähmikäänpakitus. Tyhmä ihminen ei voi sanoa/tehdä loppuun jotain alottamaansa. Ei vaan pysty. Yleensä sitä vaan lopettaa ja heittää näähmitään ja pisteen. Vieraille ihmisille asian keskenjättäminen on aikas sama. Mutta entäs ne jotka välittää? Miksei niille voi kertoa? Ne tietää ja niihin pitäis voida luottaa sen verran että pystyy sanomaan kaiken.
Ehkä mä pelkään. Huono itsetunto ja silleen, ei luota itteensä. Pelkää tekevänsä/sanovansa väärin.


Mutta eihän sitä voi koskaan tietää millon ihmiset lähtee, eihän?

Asiasta melkein kukkaruukkuun. Mietin tässä päivemmällä, että ketäköhän täällä käy.. Muutamat kävijät tiedän, mutta eksyykö tänne ihmisiä jotka ei silleen tunne.? Puumerkkiä kiitsa.

Napit kurkussa

Paha olla.

Kisahtelusta. Äispä ja pikkis kisahteli eilen, mulla meinas hajota pää. Tänäänkin äispä käy jotenkin pirun kireenä, eikä mulla kestä pää. Pienet sanaharkat ym on kuitenkin jotakuinkin tavallisia, normaaleja. Ja kun mulla ei ollut aisaan mitään linkkiä.. Silti pää hajoaa ahdistukseen. Tyhmää. Otan asiat aina liian omakohtaisesti. Kaikki on mun syytä, sellanen fiilis aina tulee. Vaikkei kaikki Todellakaan ole mun syytä, koska enhän mä voi koko maailman pahuutta ja vääryyttä saada aikaan :P Ziisus, silti sitä syyttää kaikesta itteänsä.

Yli viikkoon nukkunut muutaman tunnin yöunia enempää. Tuntuukin etten edes tarvitse enempää. Joskus kun ollaan väsyvaiheessa, saatan nukkua yöt ja päivät, aina vaan kun on mahdollista. Mutta nyt tässä kierroksilla käymisessä en nuku kuin sen muutaman tunnin yöllä. Eikä edes väsytä päivällä. On kuitenkin pieni mahdollisuus, että tämä nukkumattomuus johtuisi mielialanapeista, mutta tuskin. Kierrokset alkoivat ennen kuin aloitin uudet kunnolla..Lääketokkura on perseestä, silloin on seuraavanakin päivänä aivan koomassa, väsyttää. Tai siis, niinno.. En tiedä johtuuko tämänaamunen tokkura uninapeista vai onko kierrokset nyt ohi sitten.. Huummh.

Kun sain napit, mulla tuli pakonomainen tarve muistaa ottaa ne ja kynnys niidn nappailuun oli todella matala. Tai siis, en ehkä napannut niitä joka kerta kun teki mieli/oli tarve(?), mutta kuitenkin.. Ajatuksen tasolla olin koukussa. Nyt taas kuvottaa. En halua syödä niitä. Silti pakottaudun vähintääkin ottamaan mielialanapit, uni- ja rauhotusnappeja en enää välttämättä ota vaikka syytä ehkä olisikin. Napeista ei ole ollut mitään kovinkaan merkittävää apua, päinvastoin. Pahat ajatukset ovat ehkä vähän helpottameet, mutta tilalle on tullut vaikka mitä. Jotkut asiat ovat pahentuneet. Usko nappeihin menee, toisaalta.. Miksi niitä määrättäisiin jos ne eivät auttaisi? :P

Haluaisin ehkä sinne kelan tukemaan terapiaan. Se täti siellä missä nyt käyn, on ihan ok. Mutta joku siinä mättää kuitenkin.. Ja se kenkäsetä, se on pelottava. järjellä ajateltuna se on ihan mukava, muttamutta.. pelottavaa. käydä siellä. Hassua, koska polin tädit (jotka vasta mukavia olivatkin ^^) sanoivat että noin voi käydä. Tai että siis en saa lopettaa siellä käymistä vaikka haluaisinkin.. Käyttäydyn kaavan mukaan, minkä kaikki muut tietävät paitsi minä. Minä tajuan vasta jälkeenpäin, kun mulle kerrotaan tai jotain..

Kaikki ihmiset hajoaa, eräskin jota pidin aina järkevimpänä ihmisenä ikin, on nyt osastolla masennuksen kanssa. Hyvä että se saa hoitoa, mutta entäs jos sillekin käy vaan huonommin hoidon alottamisen jälkeen? Tässä ei ole logiikkaa, mutta kuitenkin. Mä olen esmes hoidossa, mutten tunne oloani paremmaksi. Pahemmaksi vaan, tiedostan kaiken selkeämmin. Ehkä sen takia että olen jo melkein hyväksynyt masennuksen ja se on osa jokapäiväistä elämää. En tiiä, aivan sama.

Kivaa ja sitten se on täällä taas

Oltiin botskilla, pitkään aikaan ollu niin hauskaa ^^

Nyt ahdistaa, en halua mennä nukkumaan. Ne tulee taas, yksin nukkuminen ei ole kivaa.

Hommat kaatuu päälle. Kaikki käy päälle.

Vihaan.